Suuren runokilpailun voitto joensuulaiselle Joonas Rissaselle
23.2.2013
Suuri runokilpailu 2013 on Gummeruksen ja Nuoren voiman liiton järjestämä runokilpailu. Raadin mukaan Rissasen runoudessa leikki ja tekemisen ilo yhdistyy sanottavaan virkistävillä tavoilla. Toiseksi sijoittui Joni Lanki (s. 1982) ja kolmanneksi Hanna Weselius (s. 1972). Ensimmäinen palkinto on arvoltaan 2000 €, toinen 1000 € ja kolmas 500 €. Runot 2013 -antologiaan valikoituivat voittajien lisäksi Jani Sipari, Sinikka Huusko, Aki Petteri Lehtinen, Saaramaria Turtiainen,Tuomas Pönkänen, Miira Niskakangas, Klaus Maunuksela, Teemu Immonen, Riikka Nyman jaJuha Wakonen. Ensimmäistä kertaa järjestetyn yleisöäänestyksen voittaja sai 163 ääntä. Kaikkiaan ääniä annettiin 1307. Kilpailijoiden runot julkaistiin netissä nimettöminä ja yleisö sai äänestää suosikkiaan tuomariston antologiaan valitsemien kirjoittajien joukosta. Kaikkien yleisöäänestykseen osallistuneiden kesken arvottiin kolme 60 euron arvoista kirjapakettia. Ne menivät seuraaville: Antto Luhtavaara, Helsinki;Marke Lepistö, Hyvinkää; Tiina Malvela, Otalampi.
Yleisön suosikki oli Saaramaria Turtiaisen runo (numero 4): Mummon tyttäret ovat kasvattaneet minut ja veljeni Veljeni ampuu lintuja pellolla ja muun ajan juttelee peläteille. Kävelen joka ilta veräjälle ja heilutan porttia edestakaisin Mummon tyttäret hakevat minua öisin kaivolta ja kaivosta Kiivain äänin, pitkin siivenlyönnein ne lentävät pellolle Joskus osuu.
Lähde Gummerus.fi |