Runo-Kaarina-festivaali

12.2.2020

Runollisia elokuvia, iltaklubeja, kauhua, keskustelua ja musiikkia  Runo-Kaarina-festivaali järjestetään toista kertaa 

Kaarinassa on järjestetty jo 25 vuoden ajan valtakunnallista, vuosittaista esikoisrunoilijoille suunnattua kokoelmakilpailua, jonka voittajateoksen kaupunki kustantaa. Vuodesta 2019 lähtien Runo-Kaarina on ollut myös festivaali, poikkitaiteellinen runotapahtuma, jonka puitteissa Kaarinaan tuodaan helmikuun puolivälissä runoesityksiä, keskusteluja, musiikkia, työpajoja ja iltaklubeja.  

 

Vuoden 2020 festivaalin esiintyjiin ja työpajaohjaajiin lukeutuvat muun muassa Runo-Kaarinavoittajat Ilkka Tahvanainen (2019), Annariitta Linjama (2018), Mirkka Mattheiszen (2014), Pirkko Soininen (2013) ja Aulis U. Lehtinen (2013), runoilija ja kirjallisuuden monitoimimies Tommi Parkko, erityisesti iskelmäsanoituksistaan tunnettu Sinikka Svärd, näyttelijä Jussi Lankoski, Kaarinan lukion draamaryhmä, pianisti Pasi Helin, saksofonisti Pekka Siponen, klarinetisti Juho Tuominen, folkmuusikko Lempi Elo, lausuntataiteilija Pirjo Vahtola, ohjaaja Maaret Perälä ja Turun Lausuntakerho, Runeberg-asiantuntija, kirkkoherra Ville Niittynen, näyttelijä Valtteri Roiha ja Blues Ones -yhtye sekä kuvataiteilija, mediataiteen tutkija Kari YliAnnala. 

 

Festivaalin avajaispäivänä keskiviikkona 12.2. lukuisten iskelmien, kuten Kun katsoit minuun, Oikeesti ja Polte -kappaleiden sanoituksista tunnettu Sinikka Svärd kertoo laululyriikan kirjoittamisesta Kaarina-salissa. Myöhemmin illalla Kaarinan kirkossa kuullaan lausuntataiteilija Pirjo Vahtolan ”Pitää elämää yllä” -esitys, jonka on ohjannut Maaret Perälä, ja jonka musiikista vastaa The Blond Aleksandra. Samana iltana Runo-Kaarina-voittajat Ilkka Tahvanainen (2019) ja Mirkka Mattheiszen (2014) esiintyvät Turussa Bar Ö:ssä Öpen Mic -runoillan avaajina.  

 

Torstaina 13.2. Kaarina-talossa esiintyvät näyttelijä Valtteri Roiha ja Blues Ones -yhtye: kaarinalaissyntyinen Roiha lukee runoilija Markku Innon Blues One -kokoelmasta kitaristi Timo Saarisen, saksofonisti Hannu Hiltulan, basisti Esa Salmisen ja rumpali Kimmo Liljan säestyksellä. Keikkaa lämmittelevät Kaarinan lukion draamaryhmäläiset, jotka valmistavat näyttelijä Jussi Lankosken ohjauksessa Runo-Kaarina-esityksen festivaalille. Pääkirjaston lastenosastolla on illalla ruotsinkielinen, Kalevala-henkinen musiikkisatuhetki. 

 

Perjantaina 14.2. Kaarina-taloon saapuvat runoilija, kirjallisuuden monitoimimies Tommi Parkko ja pianisti, musiikkipedagogi Pasi Helin, jotka keskustelevat rytmistä runoudessa ja musiikissa. Ilta päätetään konserttiin, jonka ohjelmassa on runoa ja musiikkia Ranskasta ja Saksasta. Konsertissa esiintyvät pianisti Pasi Helin, klarinetisti Juho Tuominen, saksofonisti Pekka Siponen ja folkmuusikko Lempi Elo. [SEN, SEN JA SEN HENKILÖN] runojen kanssa vuorotteleva sävelistö yltää saksalaisromantikko Max Bruchin trioista Pariisin kaduille kuljettavaan käännösiskelmään.  

 

Lauantaina 15.2. päivä aloitetaan Kaarinan kirkossa pöytälaatikkorunoilijoiden aamukahveilla; kaikki halukkaat saavat tulla lukemaan omia tekstejään ja keskustelemaan runoudesta. Kaarinatalossa kuullaan aamupäivällä Tommi Parkkoa, joka puhuu otsikolla ”Miten runoja kirjoitetaan? Alustus aloittelijoille ja miksei muillekin”, ja hänen jälkeensä kirkkoherra Ville Niittystä, joka puhuu Johan Ludvig Runebergista vastavalmistuneen väitöskirjansa pohjalta. Iltapäivällä ääneen pääsevät viime vuosien Runo-Kaarina-voittajat Annariitta Linjama (2018), Mirkka Mattheiszen (2014) ja Aulis U. Lehtinen (2013), jotka esittävät runoja voittajakokoelmistaan ja keskustelevat runoudesta Tommi Parkon haastateltavina. 

 

 Lauantaina iltapäivällä Kaarina-salissa nähdään Turun lausuntakerhon kauhurunoesitys ”Ei milloinkaan!”, joka sai ensiesityksensä Turun Linnassa Varsinais-Suomen Runoviikolla. Keskiössä on Edgar Allan Poen Korppi-runo, josta Timo Leinonen on laatinut uuden käännöksen Turun lausuntakerhon esitystä varten. Lisäksi mukana on suomalaisia kauhuklassikoita kansanrunoista uudempaan kirjallisuuteen. Kino Piispanristillä puolestaan nähdään klo 16.30 kuvataiteilija, mediataiteen tutkija Kari Yli-Annalan kuratoima kokonaisuus, runollinen elokuvailtapäivä, jonka ohjelmassa on tavalla tai toisella runouteen liittyviä lyhytelokuvia, muun muassa Seppo Renvallin, Teemu Mäen, Denise Zieglerin ja Rikard Lasseniuksen teoksia. 

 

Runo-Kaarina-festivaali päätetään lauantai-iltana Piikkiön Ihan vaan pubiin Runo-Kaarina-klubille, johon järjestettiin avoin haku vuodenvaihteessa. Mukaan valikoitui kahdeksan runoilijaa, jotka esittävät omia tekstejään festariyleisölle. Piikkiössä esiintyvät Jani Petteri Virta, Margareetta Moberg, V. Mielonen, Iida Kotila, Jarkko Remahl, Lempi Elo, Vilhelmiina Saine ja Rae Aiemaa, joiden jälkeen lava on avoin. 

 

Valtaosa festivaalin tapahtumista sijoittuu Kaarina-taloon Kaarinan keskustaan, jossa on esitysten ja luentojen lisäksi runosatuhetkiä lapsille, non-stop-runotyöpaja kaikille, kollektiivisesti toteutettava runonäyttely ja lauantaina 15.2. poistokirjamyyjäiset. Muita tapahtumapaikkoja ovat Kaarinan kirkko, Kaarinan lukio, ikäihmisten palvelukeskukset, joissa runoilija Mirkka Mattheiszen käy esiintymässä festivaaliviikolla, Kino Piispanristi, Piikkiön Ihan vaan pubi ja Bar Ö Turussa. Kaikkiin Runo-Kaarina-festivaalin tapahtumiin on vapaa pääsy. 

 

 

Ohjelma: www.runokaarina.fi/festivaali Facebook & Instagram: Runo-Kaarina 

 

Lisätiedot:  Kulttuurituottaja Maija Leino 0503145281 maija.leino@kaarina.fi